sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Rokokoo tuolin teko



Aamulla kädet syyhyivät tuolin tekemiseen. Etsiskelin sivuilta mahdollisia ohjeita, mutta en löytänyt mieleistäni. En halunnut ranskalaista rokokoo tuolia, missä on käsipuut, koska sen tekeminen pahvista olisi ollut hankalaa. Katsellin Euro Mini´s kataloogia ja siellähän oli toistaan hienoimpia tuoleja. Kehittelin mallini mukaellen kataloogin kuvia. Käytin paspis-pahvia runkona, etujalat on puuta ja tilattu minimaailmasta. Koristeiksi taas vähän nauhaa. Tein massasta nuo kaaret selkänojiin ja istuimen kulmiin, kun en keksinyt miten muuten olisin saanut vähän muotoja tuoliin. Maalasin tuolin perinnevalkoisella ja koristeeksi vielä vähän kultaa häivyttäen. En olisi uskonut, että olen näin innoissani näistä mineilyistä, mutta tämähän on tosi mukavaa puuhaa.

7 kommenttia:

Liimanäppi kirjoitti...

Upean tuolin ja sohvan olet tehnyt. Mineily on tosiaan mukaansatempaavaa ja kivaa puuhaa.

Heleena kirjoitti...

Ihanat tuoli ja sohva! Ruusukangas on niin kaunis. Olen syksyllä aloittanut Kansalaisopiston Nukkekodin sisustus-kurssilla ja kahden viikon päästä on kevätnäyttely, jonne pitäisi saada valmiiksi jotain. Hauskaa tämä on!

Minri kirjoitti...

Oli kiva tavata kerhossa!
Sohva ja tuoli ovat molemmat ihan älyttömän upeita! Kangas on myös todella kaunista.
Olet tosi taitava tekijä ja oikeassa olet, mineily vie mennessään. :D
Onneksi olet lisännyt blogisi blogilistalle, sitä kautta on niin helppo seurata tekemisiäsi.
Näkymisiin toukokuussa!

Eliisa kirjoitti...

Minäkin tulin tänne blogiisi heti katsomaan, oli mukavaa että tulit kerhoon. Hienon tuolin ja sohvan olet saanut aikaiseksi. Sohvan kangas kaunista! Saas nähdä koska se mun pahvikehikko muotoutuu valmiiksi sohvaksi :) Laitoinkin itseni lukijaksi. Minulla on 1:1- käsityöblogi blogspotissa, mutta sieltä pääsee nukkekotisivuilleni. -Olen siis se ihminen, jonka pahviin kirjoitit emailisi :)

Mare kirjoitti...

Tyylikäs tyylihuonekalu!
Surffailen iltani kuluksi nukkissivustoilla ihmettelemässä. Huvitti tuo profiilitekstisi. Se olisin voinut itse kirjoittaa myös. Olen joskus sanonut, että kun lapset ovat omillaan niin rakennan nukkekodin. Ja se tuli aloitettua tänä vuonna ja ihan tyhjästä ja ihan yhtäkkiä. Hyvin on vienyt mennessään! Ihan mahtavaa kevättä toivotellen
mare

Unknown kirjoitti...

Mukavaa oli tämä sinun Blogisi löytää! Mielettömän upeat kalusteet olet tehnyt ja verhoilut niin kauniit! Olen ihan myyty! :)

Anonyymi kirjoitti...

Kannattaa jakaa vaikean kalusteen teko osiin ja työvaiheisiin, olla edes yrittämättä tehdä sitä yhdellä kerralla valmiiksi.

Leivoin koko viime yön suola-vehnäjauhomassasta/ taikinasta miniatyyriesineitä. Niitä ei tarvitse polttaa uunissa. Ne on helppo käsitellä akryyliväreillä. Massassa on puolet suolaa, puolet jauhoja.