keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Sängyn päätyjä

Nukkekoti mineilyt ovat jääneet vähemmälle, sillä remontoin omaa makuuhuonettani kesällä.
Tein protyypin sängynpäädystä 1:12, koska haaveilin uuteen sänkyyni päätyä ja myytävät päädyt olivat niin kalliita, että hylkäsin ne oitis.

Täytyihän minun myös tehdä sänky valmistamaani päätyyn.

Näistä aineksista syntyi sänky.

Sängynpääty on tehty ohuista rimoista ja jalka- sekä kattolistoista.

Entä minun oma huoneeni 1:1. Siellä tein täydellisen uudistuksen. Poistin vanhat tapetit, uusin lattian, maalasin oven- sekä ikkunanpielet myös patteri sai uuden maalin. Maalasin vanhan pöydän ja tuolit ja verhoilin istuinosat. Uusin myös jalka- ja kattolistat. Ainoastaan kattolistojen paikalleen laittoon tarvitsin poikani apua, muusta selviydyin itse. Rohkeasti rupesin suunnittelemaan uuteen sänkyyni päätyä, olihan minulla jo prototyyppi valmiina, tosin aikas pienenä. Blondina marssin puutavaraliikkeeseen ostamaan sisustuspaneelia. Palvelu oli niin hyvää, että kaveri sahasi minulle paneelit haluamaani mittoihin. Vielä tarvittiin vähän rimoja, joihin kiinnitin paneelit sekä höylättyä puuta jaloiksi. Leveästä jalkalistasta tuli hyllytaso. Listan käänsin niin, että koristukset jäivät alapinnalle. Viimeistelin päädyn vielä jalkalistoilla. Lopuksi maalia pintaan.

Tästä kaikki alkoi.

 Jalat on saatu kiinnitettyä.

Listat on lyöty paikoilleen.

Lähempi kuva listoista. Tämän tekeminen oli niin innostavaa puuhaa, että ilmoittauduin kansalaisopiston "naisten puutyökurssille", jospa saisin jotain muutakin rakennettua talven aikana omaan kotiini.

Tässä sängynpääty valmiina. En kiinnittänyt sitä seinään, enkä sänkyyn, sillä  se pysyy hyvin pystyssä tuossa seinän ja sängyn välissä.
Entä hinta sitten? Tarvikkeet tähän sängynpäätyyn tulivat maksamaan n. 35 €. Säästin siis sievoisen summan.

Tässä huoneeni valmiina. Nyt se on täysin erilainen, kuin mieheni eläessä. Väritykseltään sekä kalustukseltaan. Tuon maton virkkasin kuteista viime talvena ja tänne se sopii vallan  mainiosti..

torstai 6. syyskuuta 2012

Punatukan blogissa...

        

Punatukan blogissa on  ihastuttava Muumi-muki arvonta. Käykää kurkkaamassa tästä.
Arvonta 30.9.2012.

lauantai 4. elokuuta 2012

Mini ostoksia

Kävin tänään Kirpputori Silinterissä, joka on aloittanut toimintansa 1.8.-12 Tampereella Ajokinkuja 4.
Siellä oli myös Finn Aimo Oy:llä myyntiä ja sen pöydän ääressä tuli vietettyä aikamoinen tovi, kun ihastelin pieniä tuotteita. Nellie Jäkkö aikoo tulla n. kerran kuukaudessa sinne myymään tuotteitaan.
Eihän sieltä tyhjin käsin kotiin päässyt. Reutteria ja pieniä ihanuuksia väkisin tarttui matkaan.
Pienet saavit myös ostin, ehkä ne löytävät paikkansa vielä jostain projektista.

tiistai 24. heinäkuuta 2012

50-luvun käsityöjakkara


Samppanjapullon korkista tekemäni "ompelupalli" tai "jakkara". En oikein tiedä miksi tätä kutsutaan.
Kankaan värjäsin tussilla, jotta sain kanteen kolmiot. Korkki kapeimmalta kohdalta poikki, josta tuli pohjaosa. Korkin päälta siivu kanteen. Nuppineula napiksi kanteen keskelle.
Tulitikusta jalat.

Tässä alkuperäinen lapsuuden kodistani. Äitini säilytti siellä lankojaan ja keskeneräisiä kutomis- ja virkkaustöitään.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Pepin blogissa


Pepin blogissa on mahtava arvonta. Voittona ihana Retro Radio. Arvonta voimassa heinäkuun loppuun. Arvontaan pääsee TÄSTÄ.

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Mukava postilähetys

Eija pyysi vinkkejä blogissaan, mitä kaikkea vinnipullonkorkeista voisi tehdä. Oma ehdotukseni poiki näin ihanan yllätyksen.
Upean pystynaulakon, vesijuoksuvyön ja silmälasit.


Nämä silmälasit merkkiä "Vai Miccä", ovat todella upeat..

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Puutarhassa

Vihdoinkin Pioni kukkii, nimittäin viime kesänä se ei kukkinut lainkaan. Aikaisempina kesinä kukki kovastikin. Mieheni oli puutarhaihminen ja hän hoiti Pioniakin tuki ja lannoitti, siksi viime kesänä olin kovin surullinen, kun luulin, että Pionikin kuolee pois, kun ei ole enää hoitajaa. Nyt saan ihailla sen kukintaa ja muistella miestäni, vaikka kipeää se tekee.
Orvokeista olen ylpeä, sillä kasvatin ne viimekesän orvokkien siemenistä ja onnistuin. Pienistä asioista täytyy iloita.
 
Pihassani on myös vesiallas, joka nyt näyttää rehottavan vähän liikaa, jotain vissiin pitäis tehdä?

Kesäisin terveisin
Iris