Nukkekodistani puuttuu vielä muutamasta huoneesta lattiamateriaali. Olen seikkaillut ja vieraillut useissa nukkekotiblogeissa tutkimassa minkälaisia lattioita niihin on laitettu ja ainakin Suomalaisissa on suosittu "Tiimarin bambutabletteja". Niinpä minäkin kävin ostamassa niitä itselleni ja ryhdyin valmistamaan "lautalattioita" talooni.
Tarkoitukseni oli tehdä lattia vaaleista rimoista, mutta ajatuksissani ja innoissani aloitin tummilla rimoilla lattian liimaamisen.
Maalasin lattian perinnemaaleilla ensin valkoisella ja sen jälkeen harmaalla.
Tässä yläkerran lastenhuoneen lattia valmiina ja asennettuna. Listatkin olen saanut jo paikoilleen. Olen tyytyväinen, että valitsin harmaan lattian. Minusta se sopii hyvin noiden vaaleanpunaisten tappettien kanssa.
Tämä lattia tulee ruokasaliin. Se on tehty tummanruskean bambutabletin rimoista. Halusin kirkastaa ruskeaa väriä ja niinpä sivelin lattian ruskealla puuöljyllä, jota olin varannut puutarhakalusteiden öljyämiseen. Hieman minua arvelutti tuo öljyäminen, kun puuöljy tuoksuu niin voimakkaalle, mutta laitoin lattian ulos kuivumaan ja samalla siitä haihtui myös puuöljyn tuoksukin. Makuuhuoneen lattia on vielä vaiheessa, siitä tulee valkoinen.
Mukavaa kesää!
2 vuotta sitten
5 kommenttia:
Ihana talo sinulle tulossa! Ja lattiat on kyllä hienot. Minustakin toi harmaa sopii hyvin vaaleanpunaisen kanssa.
Tosi upeat lattiat olet tehnyt! Minäkin käytin paljon noita bambutabletin säleitä lattiamateriaalina Nukkekoti Kirvesmäessä.
Terkuin Jaana
Bambutabletit taitavat olla aika yleisiä. Keväämmällä kävin Tiimarissa kun mainostivat, että uusia tabletteja on tullut. Myyjä siinä ohessa ihmetteli niiden kovaa kysyntää, kun oli mennyt aamupaivän aikana jo ties kuinka paljon.
Hienon lattian olet sinäkin saanut niistä. Väri ihan loistava.
Komeita lattioita. Minäkin pidän tuosta harmaasta.
Ai miten ihanat lattiat! Kaunis on tuo harmaan sävy! Huomasin että jossain blogissa kyselit kannun kaavaa. Täältä löytyy ohjeet ja kaavat mitä varmasti monet ovat käyttäneet. :) Ilmoitat sitten vaan tekijälle,että olet hänen kaavaansa käyttänyt. :)http://marliesminies.blogspot.com/search/label/how%20do%20I%20do?updated-max=2009-05-06T13%3A29%3A00%2B02%3A00&max-results=20
Lähetä kommentti