torstai 30. kesäkuuta 2011

Lahden miniatyyrimessut

Kävin ensimmäistä kertaa Lahden miniatyyrimessuilla. Tarjolla oli valtavasti pieniä ihanuuksia.


Tässä ostoksiani, valittettavasti en tullut laittaneeksi ylös keneltä tuotteita ostin.


Nämä ovat Tellulta


Myös nämä ihanuudet ovat Tellulta.

Voitto Lenalta


Voitin Lenan arvonnasta näin ihanan asetelman.

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Jaanalla arvonta/giveaway/sorteo



Jaanalla aivan ihana arvonta. Osallistua voi 12.8.2011 asti.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Dehannas Home Valkoista&rustiikkia

Valkoista&rustiikkia sivuilla kaunis arvonta omaan kotiin. Arvonta suoritetaan 15.6. klo 18.00.

Mummun huushollissa arvonta

Mummun huushollissa arvotaan tanskalaisen Ramsingin kyltti, jos talonne kaipaa uutta kylttiä käykääpä osallistumassa. Arvonta suoritetaan juhannuksena.

tiistai 31. toukokuuta 2011

Ultsun miniunelmissa arvonta/Sorteo/Giveaway


Ultsulla on ihana arvonta.
Voittaja selviää 19.6.2011.

perjantai 27. toukokuuta 2011

Olohuone

Osallistuin Nukkekotiyhdistyksen pienoishuonekilpailuun, jossa aiheena oli olohuone. Olin aloittanut huoneen rakentamisen jo viime vuoden puolella ja huone oli pahasti kesken mieheni kuollessa. Silloin ajattelin, että teen huoneen valmiiksi joskus tulevaisuudessa. Kuitenkin helmikuun loppupuolella sain voimia itselleni siitä ajatuksesta, että mieheni olisi toivonut minun tekevän huoneen valmiiksi (näin hänestä unen, jossa hän tuli kyselemään huoneen valmistumisesta). Minulla oli viikko aikaa valmistaa huone ja loput huonekalut sekä maalata ne. Huoneen valmistaminen loppuun vaati minulta kyllä hirveitä ponnisteluja, ehkä sitä voisi sanoa jonkinlaiseksi surutyöksi. Kilpailuraadille sain lähetettyä kuvat 27.2., eli aika tiukoille meni, kun kuvien piti olla perillä viimeistään 28.2. Menestystä ei tullut, mutta minä olin tyytyväinen kun sain huoneen noinkin valmiiksi. Kaikkea sitä, mitä olin alunperin suunnitellut sinne laitettavaksi en saanut valmiiksi, mutta ehkä joskus myöhemmin täydennän huonetta.
Huone kuvaa mummini ja vaarini huonetta. Olen vanhoista mustavalkoisista valokuvista katsellut heidän huonetta sekä huonekalujaan ja niiden perusteella rakentanut kalusteet. Isovanhempani olivat syntyneet 1800-luvun puolella. Mummiani en ole koskaan nähnyt ja vaarini on kuollut minun ollessa 4-vuotias. En siis ole nähnyt huonekalujakaan koskaan.


Seinällä on kuvat mummistani ja vaaristani.


Ollessani lapsi äitini kertoi nuorena nukkuneensa tässä paneeli-sohvassa. Sen käsinojissa oli ollut mekanismit, joilla ne saatiin laskettua vaakatasoon, näin sohvasta tuli vuodesohva.




Matto, kello, kahvikalusto, korvapuustit ja pienet posliinikulhot ovat ostettuja kaiken muun olen itse valmistanut.
Klikkaamalla kuvia saat ne suuremmiksi.