perjantai 27. toukokuuta 2011

Olohuone

Osallistuin Nukkekotiyhdistyksen pienoishuonekilpailuun, jossa aiheena oli olohuone. Olin aloittanut huoneen rakentamisen jo viime vuoden puolella ja huone oli pahasti kesken mieheni kuollessa. Silloin ajattelin, että teen huoneen valmiiksi joskus tulevaisuudessa. Kuitenkin helmikuun loppupuolella sain voimia itselleni siitä ajatuksesta, että mieheni olisi toivonut minun tekevän huoneen valmiiksi (näin hänestä unen, jossa hän tuli kyselemään huoneen valmistumisesta). Minulla oli viikko aikaa valmistaa huone ja loput huonekalut sekä maalata ne. Huoneen valmistaminen loppuun vaati minulta kyllä hirveitä ponnisteluja, ehkä sitä voisi sanoa jonkinlaiseksi surutyöksi. Kilpailuraadille sain lähetettyä kuvat 27.2., eli aika tiukoille meni, kun kuvien piti olla perillä viimeistään 28.2. Menestystä ei tullut, mutta minä olin tyytyväinen kun sain huoneen noinkin valmiiksi. Kaikkea sitä, mitä olin alunperin suunnitellut sinne laitettavaksi en saanut valmiiksi, mutta ehkä joskus myöhemmin täydennän huonetta.
Huone kuvaa mummini ja vaarini huonetta. Olen vanhoista mustavalkoisista valokuvista katsellut heidän huonetta sekä huonekalujaan ja niiden perusteella rakentanut kalusteet. Isovanhempani olivat syntyneet 1800-luvun puolella. Mummiani en ole koskaan nähnyt ja vaarini on kuollut minun ollessa 4-vuotias. En siis ole nähnyt huonekalujakaan koskaan.


Seinällä on kuvat mummistani ja vaaristani.


Ollessani lapsi äitini kertoi nuorena nukkuneensa tässä paneeli-sohvassa. Sen käsinojissa oli ollut mekanismit, joilla ne saatiin laskettua vaakatasoon, näin sohvasta tuli vuodesohva.




Matto, kello, kahvikalusto, korvapuustit ja pienet posliinikulhot ovat ostettuja kaiken muun olen itse valmistanut.
Klikkaamalla kuvia saat ne suuremmiksi.

15 kommenttia:

Heli kirjoitti...

Ihana ja tunnelmallinen!

NarinaNäpertää kirjoitti...

Todella kauniin huoneen olet tehnyt. Ja värit ovat todella kauniita.. Jotenkin sellainen rauhallisen kotoisa tunnelma.. En osaa selittää paremmin.

Olet mielettömän taitava tekijä, luulin viimeisen kuvan teksteihin asti, että olivat osto huonekaluja.

Jaksamisia sinulle

Sirkka kirjoitti...

Kaunis huone! Huokuu sellaista vanhaa tunnelmaa.

Eva kirjoitti...

La traducción de google no es buena. Me ha parecido entender que es una reproducción de la sala de sus abuelos. Si es así, enhorabuena. Un trabajo magnífico. Un saludo, Eva

Marjatta kirjoitti...

Minunkin mielestä olet saanut huoneeseen eritysen menneen ajan seesteisen tunnelman. Kirjoitit kauniisti kuinka tämän huoneen tekeminen oli sinulle kuin surutyötä. Minullakin miniatyyrien tekeminen ja muu käsillä näprääminen kuin myös puutarhatyöt ovat hyvin terapeuttisia, jos mielessä on murheita. Hyvää kesää sinulle!

Heidi kirjoitti...

Aivan mielettömän upea saavutus, onneks olkoon :O))

Piikko kirjoitti...

Iris, onneksi olkoon! Huoneesi, tarkoitan tietysti mummisi ja vaarisi olohuonetta, on todella hieno. Ihan odottaa, että joku käy kohta ovesta syömään korvapuusteja. Voit olla hyvin tyytyväinen tulokseen ja palkita runsaasti itseäsi jollain ihanuudella mistä vaan tykkäät!
Mukavaa viikonloppua, piikko

anneve kirjoitti...

Voi, tätä ihastelin jo Nukkekotilehdestä! Tykkään oikein kovin. On saavutus tehdä tuollaiset huonekalut ja kokonaisuus ja todellinen urotyö tehdä se tuollaisessa elämäntilanteessa. Todella hienoa!

Katrina kirjoitti...

Ensimmäiseksi ONNEA give away - voitostasi. Sait todella kauniit tavarat. Talossasi on kaunis vanhanajan tunnelma. Olet nähnyt paljon vaivaa, kun kaikki on noin kohdallaan.
Lämpöisiä ajatuksia Kati

Tilkkutiina kirjoitti...

Kylläpä on kaunis huone.UPEA!!!

Lena kirjoitti...

Congratulations Iris, You are the winner of my give away. Please contact me by sending an e-mail with your mailadress.

Regards Lena!

Mirel kirjoitti...

Upea kokonaisuus, hienoa työtä!

Kunne kirjoitti...

Voi, kuinka kaunis huone. Huonekalut ovat niin kauniit. Itse pidän kovastikin tästä tyylistä ja siksi tämä huone on mielestäni niiin siiiisti. Nuo tuolit ovat etenkin viimeisen päälle upeat. Hieno kokonaisuus.

Unknown kirjoitti...

Iris, I`m so sorry to hear about your husband, you have a hard time no.

The furniture are fantastic. Never seen the style in miniature, but I have seen chair like these in real life. Great work!
Mona

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihastuttavia huonekaluja ja vieläpä kiireessä tehty. En tiedä mitä ihmeitä vielä pystyt saamaan aikaan, kun saat tehdä kaikessa rauhassa ja ajan kanssa huonekaluja.