lauantai 3. heinäkuuta 2010

Takka

Nukkekodistani puuttuu vielä paljon asioita. Listoja ja vähän tapettia, huonekaluista puhumattakaan. Paljon on ideoita ja ajatuksia, mitä pitäisi tehdä. Tekemiselläni ei ole mitään loogista järjestystä, vaan teen inspiraation mukaan. Nytkin minulla on tuo makuuhuone vielä vähän kesken ja ajattelinkin sitä jatkaa, mutta innostuksissani ryhdyinkin valmistamaan olohuoneen takkaa. Halusin sen noudattavan tyylillisesti aiemmin tekemääni sohvakalustoa. Mielestäni onnistuin siinä, toivottavasti joku muukin on samaa mieltä. En tiedä mistä tämä mieltymys tähän tyyliin on nyt tullut. Kauniita asioita ja esineitä olen aina ihaillut, mutta tätä tyyliä ei omasta kodistani löydy. Ilmeisesti tämä on ollut tuolla takaraivolla odottamassa ulospääsyä.


Takan valmistukseen käyttämääni materiaalia: Balsaa, paspis-pahvia, koristenauhaa, sorvattuja kaidepuita,liimaa ja maaleja.



Halusin takkaan kaarevat ulokkeet, jotka suunnittelin ensin. Tässä vaiheessa en vielä ollut ajatellut lopullista toteutusta. Nautin auringosta ja samalla hion ja hion, jotta sain muodot esiin.




Takkan osia edestä ja takaa.



Liimasin jälleen koristenauhoja saadakseni kohokuvioita aikaan.



Maalattu jälleen valkoisella perinnemaalilla ja korostettu kultamaalilla. Takan sisus mustalla acryli-maalilla, raaputin sinne myös tiilenkuviot maalin ollessa märkää, mutta eivät näy kuvassa.




Tässä takka valmiina soviteltuna tulevaan huoneeseen. Huone vielä hieman keskeneräinen, Lattia- sekä kattolistat vielä puuttuvat. (Klikkaamalla kuvia saat ne isommiksi ja näin voit tarkastella niitä lähemmin).

8 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Siitäpä tuli upea!!

Mare kirjoitti...

Kaunis takka! Kyllä sitä kelpaa katsellä ja takan lämmössä paistatella. Oikein viehättävä.

Jaana kirjoitti...

Upea takka!!

Merja kirjoitti...

Tuli todella kaunis takka!

Susa-li kirjoitti...

Ihana nähdä vaihekuvia, niitä on ikävän vähän ihmisten blogeissa. Saa hiukan itsellekin ideoita tulevaa varten ;) Hienon takan olet kyllä saanut aikaiseksi, ja hyvin miljööseensä sopivan.

Tuula kirjoitti...

Takka on tosiaan kaunis ja aivan omanlaisensa.

Maisa kirjoitti...

Kauniin takan tolet tehnyt! Mukavaa kun osallistuit kalenteriini, ajoissa täytyy olla liikkeellä. Laitathan vielä s-postia minulle, osoite blogissani.
Mukavaa kesää!

anja kirjoitti...

Erikoinen takka, hienosti toteutettu :D Sopii huoneeseen kuin nenä päähän.